Retkellä akvaariossa Palmassa – vahva suositus

Mallorcan loman paras retkikohde oli todellakin tämä Palma akvaario. Se oli kauniisti ja väljästi suunniteltu, kaloilla runsaat altaat ja aktiviteetteja ja kaunista katseltavaa koko rahan edestä. Ostimme perheliput etukäteen ja säästimme muutaman kympin.

En jäänyt katselemaan kalojen nimiä. Toinen toistaan kauniimpia ne olivat ja osa varsinaisia filmitähtiä. Tulivat aivan lasiin kiinni tuijottamaan ja ihmettelemään kameran linssiä.

Olen punainen, uskomatonta. 

En ollut koskaan nähnyt oikeata meduusaan. Ne näyttivät aivan uskomattomilta.

 Ja nämä nemot olivat niin pieniä, että sillikin nauraisi tämän nähdessään. Ihania.

Olen värikäs ja hauska kala.

Tämä on tappajakala. Väärinpäin purkissaan.

Värini eivät pääse oikeuksiinsa.

  Kiiltävä ja läpinäkyvä fisuliini.

Ja arvatkaa kuka minä olen? Hai. Ui meidän vierestä, h i t a a s t i. Näitä oli altaassa ainakin kolme. Ja allas oli melkein maasta taivaaseen, monessa kerroksessa.

Hups. Minä en ole kala. Olen setä Palman kadulta. Ja minä jäin miettimään mitä hän oikein mietti. Ihmettelee varmaan turistien määrää. Kuinka 80 luvulla niitä ei ollut näin paljon. Sympaattisen näköinen mies.

Vahva suositus Palman akvaariolle. Varaudu ruuhkiin ja ryysikseen. Parkkipaikkaa oli mahdotonta löytää, parkkihallista saimme paikan. Kierrokseen menee monta tuntia. Ota eväät mukaan tai käy syömässä ennen menoasi. Olemme käyneet aiemmin Benaldamenan akvaariossa, Kotkan merimuseossa ja nyt täällä. Tämä oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.

Tykkäätkö kaloista? 

Minä tykkään kun niitä voi tutkia turvallisesti lasin takaa. En uskaltaisi sukeltaa tutkimaan näitä. Enkä astmani takia edes voisikaan. Tämä on oikein hyvä. 

Haluatteko kuulla lisää matkajuttuja?

Mainokset

.Terveisiä Mallorcalta.

Kauan odotettu loma Mallorcalla on takanapäin. Olemme viimeksi olleet kaukomailla pidempään kaksi ja puoli vuotta sitten Bulgariassa. Voit lukea siitä täältä. Itse nautin suunnattomasti toisten matkakertomusten lukemisesta, siinä pääsee itsekin pois omasta kuplastaan ja näkee maailmaa toisen silmin. Matkoillani haluaisin aina päästä tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Tällä kerralla kontaktit jäivät valitettavan vähiin. Mutta, oli yksi niin ihana että siitä kerron täälläkin. Meillä mahtui matkaan mutkia, meistä johtumattomia jotka olivat pilata koko alkuloman. Mutta kun asiaa tarkastelee hieman etäisyyden päästä, niin kokemus jää kuitenkin voittopuoleisesti plussan puolelle.

Me olemme budjettireissaajia. Joskus on ihanaa varata pakettimatka ja antaa bussin kuljettaa, useimmiten käytän tunteja lentojen hakemiseen ja matkakohteiden varailuun. Niin tein nytkin. Nämä kuvat ovat toisesta majapaikastamme Can Pastillan alueelta Mallorcalta. Saimme lämpimän vastaanoton tänne kivaan, ihanasti sisustettuun ja kauniiseen asuntoon. Selkeästi näki että hommaa tehtiin sydämellä. Tämän paikan varasimme kun ensimmäinen osoittautui fiaskoksi. Viimeiset lomapäivät olivat sen paras anti.

Tämä kuva on vastapäisen talon parvekkeelta. Hyvin tyypilliseltä sellaiselta. Pyykkikone ulkona, koska ilma on niin kosteaa että pyykit eivät sisällä kuivu ja vesi hyörystää asunnot, kun ne ovat kosteita muutenkin.

Palmut pihoilla tuntuivat jotenkin käsittämättömiltä. Meillä täällä Lempäälässäkin on nykyään muuten palmuja. Kurkkaa millainen..

Saati nämä meillä huonekasveina viihtyvät kasvit jotka rehottivat ihmisten takapihoilla. Uskomatonta.Tätäkin lajiketta koetan saada suomen talvessa pysymään hengissä sisätiloissa.

Voi sade sentään. Voin vain kuvitella miten ihana tuossa olisi kellotella auringon paistaessa taivaalla. Mutta kun säille ei voi mitään.

Can pastillan rantakatu, joka odottaa myrskyä tulevaksi. Se tuli, mutta lievänä. Ja olimme sisällä turvassa. Pelkäsimme todella viime torstain myrskyä. Kadut olivat kuitenkin tästäkin huolimatta täynnä lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Ehdottomasti haluaisin tänne uudestaan pidemmäksi aikaa ja vuokraisimme pyörät. Bussilla täältä Palman keskustaan kesti noin kaksikymmentä minuuttia. Ruuhkaiseen keskustaan oli turha yrittää omalla autolla.

Kävimme Palman akvaariossa jossa kuulimme niin paljon suomen kieltä että olin hetken ihan sekaisin. Suomalaisia turisteja oli liikkeellä paljon. Kuin turisteja ylipäätään. Mallorca on hieno kohde, kun löytää oikeat paikat ja ihmiset.

Jatkan lomatunnelmilla myöhemmin viikonloppuna.

Pitäkää huolta toisistanne.

Ultramariini: Lasimeri taivaansini (teaser)

Ultramariini julkaisi uuden levyn nyt syksyllä. Sen nimi on Lasimeri.
Kaunein väri ja sen nimi on Ultramariini. Se vain on.  Levyllä on biisi
Lasimeri taivaansini. Se on ihana biisin nimi ja minun mielestäni kaunein kappale tältä levyltä.
Levyllä on vain kahdeksan kappaletta. Ne ovat kaikki toistaan parempia. Aivan älyttömän hyvä ja kypsä levy. Toivon etteivät he koskaan menetä soittamisen iloa. Sillä ilosta nämä soittajat kertovan levyn tehneensä.
Kuunnelkaa itse. 
 

.Mitä minulle kuuluu nyt.

Jaan nyt muistoja, joista ehkä saat kiinni missä mielentilassa liikun. Kaikenlaista on tapahtunut, mukavia hyviä asioita.

Meillä on kaunis koti. Nautin siitä kuinka monien vuosien haaveilujen jälkeen olemme saaneet sellaisen kodin jossa on tilaa hengittää, olla ja viettää aikaa yksin ja yhdessä. Olen paljon pohtinut julkisen blogin ja oman yksityisyyteni rajojen vetämistä. Mitä jaan, mitä en jaa. On paljon asioita, joista haluaisin kertoa, mutta en niitä halua jakaa koko Suomen kansalle, tai lähinnä sille pienelle joukollekaan joka blogiani saattaa ehkä seurata. Kun pitää julkista blogia, on periaatteessa kaikille avoin, juuri sen verran kuin itsestäni tuntuu hyvältä.

Kuvassa on luminen maisema viime talvelta oman keittiön ovesta kuvattuna. Viime talvi oli ihanan luminen, pitkästä aikaa kunnon pakkastalvi. Lapsuudesta muistuu mieleen kirkkaat talviset päivät, lumi, hiihtäminen, tutut ladut. Omat vanhemmat ja mistä he nauttivat. 

Kuvassa on lapsuudenkotini Kosolan eteisen lamppu. Se on alkuperäinen, todennäköisesti 1952 kattoon asennettu siitä asti valoa tuottanut kaunis esine. Sitä ei edes huomaa, niin hyvin se valoa antaa. Tiedättekö, sellaisia ovat elämässä ne hyvät pienet asiat. Valo joka tuottaa valoa sopivasti, ei satu silmiin tekee tehtävänsä eikä pidä meteliä itsestään. Sellainen olen minäkin. Haluaisin sanoa itsestäni että tuotan valoa sopivasti lähelleni, olen huomaaton toimiva enkä pidä meteliä itsestäni. Näen hyvän ihmisissä ja asioissa sellainen haluan olla. Nähdä asioiden taakse, miettiä syitä ja seurauksia, ratkoa pieniä ja isoja pulmia. Tuottaa iloa, olemalla olemassa, joka päivä.
 

Vietin Kosolassa viimeiset hetket elokuussa lomallani. Menin sinne yksin, nukuin omassa vanhassa huoneessani yläkerrassa. Keittelin kahvia aamutuimaan, istuin portailla ulkoa katsomassa kun aurinko alkoi nousta puimalan kattojen takaa, kiertäen etupihalle. Niin järkyttävä määrä muistoja nousee mieleeni että niistä saisi kirjan kirjoitettua. Ihmisten historia joka mahtuu vuodesta 1952, voisi ansaita oman kirjansa. Mutta näitä taloja on niin paljon Suomessa, että jokaisesta saisi. Jokaisesta meistä. Oma elämäni olisi ajoittain voinut olla helpompaakin. Meillä oli tiukkaa. Vanhempani olivat yrittäjiä. Maatalousyrittäjiä, isäni kävi rakennuksilla kesät, viljeni maitaan, hoiti karjaa, sisukkaasti. Äitini kutoi kangaspuilla ryijyjä, satoja. Mattoja ja laittoi kotia. Teki meille vaatteet, huolehti meistä parhaansa mukaan. Hän jaksoi maalata nämä portaat aina, kun tuli tilanne että taloon oli tulossa isommat juhlat. 

Näitä portaita olen kulkenut moneen kertaan, tiedän jokaisen lankun erikseen, mitä askelmaa kannatti välttää kun yöjuoksuilta palasi kotiin. Miten ovi kannatti vetää kiinni, ääntä jättämättä. Tuli niitä juoksuja aikanaan juostua, aiheutettua ylimääräistä huolta omille vanhemmille. Nyt sen ymmärtää kun on itse aikuinen ja vanhempi. Kuinka huoneessani itkin kun isovanhempani kuolivat. Se suru, joka tuli joka nurkasta asui talossa aikansa, kun matka jatkui. Nyt omatkin vanhempani ovat poissa, ja se jos mikä on outo tunne. Mutta en sure enää, kaipaan kyllä. Äitini kuoli ennenkuin oma esikoistyttömme syntyi. Rakas tyttömme jota hän meille toivoi, tuosta on jo 16 vuotta. Isäni kuolemasta tuli 4 vuotta. 

 Talon alkuperäiset sormipaneelit ovat huomaamattomat nekin. Yllättävän puhtaat täydessä valossa, vaikka porraskäytävä normaalisti on hyvinkin pimeä. Tiettynä aikana päivästä kun valo osuu sopivasti ikkunasta sisään, koko porraskäytävä on täynnä valoa.

Isäni minulle rakentama leikkimökki. Paras muistoni mökistä on kun mummoni Martta tuli meille yökylään. Sitä ei tapahtunut usein. Hän tuli mökkiin minun kanssani leikkimään. Oli läsnä ja kyseli mitä minulle kuuluu.

Elämä on sen pituinen matka mitä meille kenellekin on ennalta määrätty. Äitini uskoi niin. Se oli kaunis uskomus.

Talolla on nyt uudet omistajat ja olen onnellinen heidän puolestaan. Siellä remontoidaan nyt täyttä vauhtia taloa uuteen uskoon. Saan remonttikuvia whatsupilla. Minua järkytettiin viimeksi puretun tuvan uunin kuvilla. Hyvä kun lähti, vanha oli kuin mikä ja susiruma. Kolmessa tunnissa oli kannettu ulos, kun kahteen pekkaan olivat moukaria heiluttaneet. Hyvä te. Olisin halunnut olla kantamassa tiiliä ulos, mutta onneksi ei tarvinnut. Voin vain katsella sivusta, mitä tuleman pitää. Mutta se on niin ok, kuin olla voi.

Kaikki muuttuu. Ja mikään ei säily ennallaan. Ei edes tämä kamala uuni, joka vain pökki savut sisälle. Sain sillä aikaan melkein häkämyrkytyksen itselleni elokuussa kun yritin saada sitä vetämään joka ikisestä reiästä mistä vain pelti lähti irti.

Kaikkea hyvää sinun alkavaan viikkoosi.

.Parolan rottinki mediailta.

Sain kutsun Parolaan, Parolan rottingin mediailtaan. Meitä oli paikalla melkein 20 sisustamiseen hurahtanutta samanhenkistä sisustamisen ammattilasta ja puoliammattilaista. Netta ja Kati olivat stailanneet kaupan uuteen kuosiin ja joka nurkka olikin huolellisesti laitettu. 

Saimme illan aikana tehdä oman kranssin. Tässä vasemmalta oikealle: Lyde Talostakoti, Pilviraitti ja Parolan aseman bloggaaja Katja näyttävät mallia.  

Tämä näkymä on pysäyttävä. Portaat jotka näkyvät oviaukosta vievät vintille joka on täynnä kaikkea kivaa. 

Tämä kaappi jäi kutkuttamaan mieltä. Tosi kaunis.

Bloggaajat villiintyivät kotiuttamaan noita lyhtyjä oikein urakalla. Yhtäkään ei tainnut jäädä jäljelle meidän rymsteerauksemme jäljiltä. Sellaista se on. Ostohysterian villitessä lopputulos voi olla mitä vain.

Kaikki Parolan rottingin kalusteet ja tuotteet valmistetaan tällä hetkellä Indonesiassa heidän omalla tehtaallaan.

Tässä nyt niin kovin suosittu riikinkukkotuoli. Juttelimme sisustajien kesken ja pieni mututuntuma osoitti että 1990 luvulla niin suosittu Papasan tuoli olisi tekemässä uutta tulemista. Valikoimiin on ehkä tulossa pieni erä Papasan tuoleja.  Muistaako kukaan papasan tuoleja? Noita nuorison suosimia löhöpesiä.

Kiitos kivasta illasta ja menkää ostoksille Parolan rottingin verkkokauppaan tai suoraan Parolaan. Kauppa on auki arkisin klo 9-17